Punttijuntin minäkuva (by Omnivore)

Minulla on varsin mittava historia taistelusta ylimääräisiä senttejä vastaan. Oma kasvuspurttini alkoi jo 10-vuotiaana ja kuudenteen luokkaan mennessä olin jo saavuttanut seuraavat mitat: 180 cm ja 100 kiloa, ei siis enää mikään pikkupoika. Muistan vielä hyvin, kuinka joidenkin luokkatovereideni vanhemmat olivat kyselleet heiltä, että olenko minä joku auskultoiva opiskelija.

Yläasteelle siirtyessäni koostani oli merkittävää hyötyä, koska harva sen ikäinen uskalsi edes uhitella minulle ja valitettavasti täytyy myöntää, että itse otinkin osaa noihin siirtymäriitteihin enemmän kiusaajan roolissa kuin kiusattuna. Mutta koulun lääkärintarkistuksessa, minun painoani kauhisteltiin ja peloteltiin kaikenlaisilla sairauksilla ja vaivoilla. Siispä minä päätin noudattaa lääkärin ja terveydenhoitajan neuvoja ja aloittaa laihdutuskuurin.

Olin tuolloin juuri kiinnostunut punttien nostelusta ja kehonrakennuksesta, luin paljon alan lehtiä ja kirjallisuutta. Siispä tapani pudottaa painoa heijasteli suoraan tuota maailmaa – noudatin suoraan Arnold Schwarzeneggerin harjoitus-ohjelmaa, jonka olin löytänyt jostain kirjasta. Tämä tarkoitti punttisalia kuusi kertaa viikossa, pitkiä pyörälenkkejä vähintään kolmesti viikossa ja tiukkaa vähärasvaista ruokavaliota eli tonnikalaa vedessä, raejuustoa ja ananasta jne.

En enää muista kuinka kauan noudatin tuota ohjelmaa, mutta kun painoni oli tippunut 105 kilosta 83,7 kiloon, olin pahasti pettynyt. En näyttänyt yhtään paremmalta, en varsinkaan kehonrakentajalta. Ainoa tulos tuosta työstä oli painon putoaminen. Silloin tajusin ensimmäisen kerran kuinka merkittävä asia minä-kuva on. Tunsin itseni liian pieneksi, peilikuvani ei näyttänyt enää minulta, olin muuttunut heikommaksi ja yleensäkin tunsin itseni petetyksi – varsinkaan kun en kokenut, että olisin ollut mitenkään terveempi kuin aikaisemmin.

Tuon jälkeen annoinkin painoni kohota takaisin sadan kilon paremmalle puolelle ja olen sen siellä myös pitänyt. Olen vuosien varrella kuitenkin jojoillut tuon rajan yläpuolella, parhaimmillaan olen painanut yli 135 kiloa, armeijassa aliupseeri-koulun jälkeen painoin melko tasan 100 kiloa. Tavatessani vaimoni painoin 105kg, naimisiin mennessämme noin 110kg ja ennen tämän viimeisimmän ”laihdutuksen” aloittamista painoin noin 120kg. Itselleni on aina painoa tärkeäpää ollut sentit, se miltä näytän ja se miltä minusta tuntuu. En ole siis puntarin orja, ja se on varmasti hyvä asia, koska olen parhaimmillaan nähnyt painoni nousevan ”karkkipäivän” jälkeen melkein viisi kiloa.

Olen noudattanut erilaisia ruokavalioita ihan tavallisesta kehonrakentaja-tyyppisestä ruokavaliosta, matala hiilihydraattisen kautta aina nestemäiseen ruokavalioon (ei, en tarkoita olutta). Olen syönyt joskus kuusi kertaa päivässä, joskus taas on paastottu tai jotain siltä väliltä. Joskus olen harrastanut enemmän tai vähemmän aerobista liikuntaa, aamulla ennen aamiaista, joskus illalla. Kaikki tavat ovat toimineet minulle, jotkut paremmin ja toiset huonommin. Ainoa vakio omassa elämässäni on joitakin pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta ollut voimaharjoittelu.

Tulen tässä blogissa kirjoittamaan omasta ruokavaliostani, harjoittelustani ja asiaan liittyvistä tietolähteistä, uutisista ja mielipiteistä. En ole asiantuntija, enkä ekspertti, ainoastaan asiasta kiinnostunut harrastaja.