Jos tuossa väitteessä on perää, niin silloin minunkin täytyy katsoa peiliin. Myönnän, että on helpompaa mennä mäkkäriin pitkän työpäivän jälkeen, kun valmistaa terveellistä kevyttä ruokaa.
On helpompaa jumahtaa sohvalle kun lähteä lenkille. On helpompaa tehdä ratkaisuja, jotka eivät edistä painonpudotusta, ihan vain siksi, että ei jaksa.
Jos olisi hoikempi, jaksaisiko paremmin? Välilä tuntuu, että minkään pituiset yöunet eivät riitä, silti haukotuttaa. Lounaalla jos satut käymään, tankkaat oikein ihanasti hiilareita, niin jo muutaman hetken päästä toivoisit, että olisit töissä eduskunnassa ja sinulla olisi oma torkkupeitto.
Samaisessa artikkelissa asiantuntija sanoo, että ketään ei ole tuomittu lihavuuteen. Ei ole ei, mutta lihavana olo on kyllä tuomio itsessään. Vaikka kuinka yrittäisi asiasta etsiä positiivisia puolia ja uskotella itselleen, että olen ihan hyvä näin. Niin kyllä se kalvaa, kalvaa pahoin.
Syyt laihduttamiseen.
Supersizen haasteeseen on helppo tarttua, ihan edellisen pohjalta. Kolme asia miksi olen pudottamassa painoa ovat: 1. Haluan oppia tekemään oikeita ratkaisuja ruuan suhteen niin, etten ole 50 vuotiaana sydänkohtauksen partaalla. 2. Mielenkiintoista olisi esimerkiksi joskus kokeilla, miltä tuntuu juosta vaikka viisi kilometriä putkeen. Tähän liittyy tuo jaksaminen. Uskon vakaasti, että kevyempänä versiona itsestäni olisin pirteämpi, jaksaisin, pystyisin ja osallistuisin. 3. Naisena pakko myöntää, että kyllä kyse on myös ulkonäkökysymyksestä. Kokisinko olevani kauniimpi kevyempänä?
Hassua oli kuitenkin se, että aamulla väenväkisin puntarille kiivetessäni, tulos oli kuitenkin miinusta. Tämä on ihan käsittämätöntä - 400 g, en olisi kyllä ansainnut.
Isot onnittelut pudotuksesta! Tosi ihana juttu, että kuitenkin tuli miinusta :) Kyllä se plussa vaan olisi niiiiin paljon enemmän masentanut ja harmittanut ja syönyt motivaatiota!
VastaaPoistaNyt vaan leuka rintaan ja kohti uusia...onnistumisia, vaikkei niitä aina "ansaitsisikaan" !
Oon kyllä tosi iloinen sun puolesta!
Ja sitten kiireeseen.
Minun tekosyyni on kiire. Kiire ja siitä johtuva väsymys (työstressi, joka vei lähes burnouttiin) aiheutti viimeksi sen, että salikäynnit jäi, sitten lenkkeily, sitten ruuanlaitto ja sitten vaan jotenkin kaikki. Työpäivät venyi ja kiire jäi päälle kotiinkin aiheuttaen sen, että tuntui, ettei mihinkään ehdi - ei ainakaan sinne salille tai lenkille.
Pahinta on se, kun siinä kiireen tunteen keskellä "varastaa" itselleen niitä hetkiä ja ne hetket on sitten yleensä jotain ruokaan liittyviä.
Syö suklaapatukan tai ahmii jotain jäätelöä tai pullaa tai mitä hyvänsä "kiireen" keskellä äkkiä.
Samanlaista oman ajan varastamista meinaa tapahtua tässä vauva-arjessa, vaikka järkevin olisi hoitaa päivät kunnialla ja sitten ottaa se oma aika ihan rauhassa ja kiireettä hyvällä omallatunnolla.
--- *artikkelin lukua*---
Ennen kuin luin koko artikkelin "tiesin" sen sisällön, sillä olen elänyt juurikin sitä elämää mistä ravintoterapeutti puhuu. Ja juuri se samainen tilanne on päällä nyt, kun teen noita ilta- ja viikonloppukeikkoja - vaikkakin lievempänä ja lyhytaikaisempana, kun aiemmin burnoutin partaalla.
Kun ensin tekee "työpäivän" kotiäitinä 7-16 ja lähtee siitä kiireesti iltakeikalle niin, että ehtii vielä kotiin syöttämään ja nukuttamaan vauvan klo 19 siinä välissä kiertäen vieraissa paikoissa kovassa kiireessä tekemässä parhaansa ja jättämässä hyvää jälkeä tehden fyysisesti raskasta työtä (sen lisäksi, että on kotona jo tehnyt samaa koko päivän), ollaan taas tilanteessa jossa kiireestä ei meinaa päästä eroon. Ruoka muuttuu runsashiilariseksi, nopeasti syötäväksi ja korkea-energiseksi ja aiheuttaa sitten vaan naposteluntarvetta loppuillaksi.
Kiireestä johtui viimeviikon plussa, kun kunnon ruuanlaitolle tai syömiselle "ei ollut aikaa".
Onneksi asian nyt jotenkin tiedostaa ja toivottavasti sen osaa tällä kertaa hoitaa paremmin.
Viimeksi ajattelin, että tämän viikon vielä pinnistän töitä niin ensiviikolla helpottaa - eikä sitä sitten vaan tullut sitä päivää, että olisin huomannut kiireen hellittäneen. Ja sitten kun se hellitti pakosta, sitten painoa oli tullut jo hurjasti takaisin ja motivaatiokuoppa oli imaissut minut syövereihin.
Eli minä olen siis samaa mieltä artikkelin ravintoterapeutin kanssa. Kiire on suuri syy lihomiseen (ja laihtumisen epäonnistumiseen).
Kiitos sinulle tästä postauksesta. Se oli taas kerran valaiseva ja mielenkiintoinen :)
Ja hei!! Entäs ne syyt sauhuttelun lopetukseen ? ;)
Oho :D Tulikohan tuosta minun kommentista yhtä pitkä kuin postaus :D
PoistaAllekirjoitan täysin tämän Läskipantterin postauksen. Minulla oli viime syksynä todella tiukka rutistus työmaalla ja aika kasa kiloja tuli tuona aikana kerättyä...
VastaaPoista