Olen aina ollut lihava, ihan pienestä saakka, syntymästä. Minulla ei ole mitään havaintoa siitä, minkälaista on elää normaalipainoisena, tai edes kaksinumeroisessa luvussa. Muistikuvat alle satakiloisena olosta ovat hataria. Niihin liittyy lähinnä, että muun muassa koulun käsityökerhossa isompien tyttöjen hauska leikki, jolloin minua pistettiin nuppineulana ja laulettiin "Kumipallona luokses pompin". Joten taisin olla jo tuolloin aikas pyöreä.Mutta siis, kun läskit lähtee, ihminen muuttuu. En olekaan enää se "lihavat on lepposia" -tyyppi. Entäs jos musta tulee ärtyisä ja kiukkuinen, pahantahtoinen ja itsekäs?
Ulkonäkö muuttuu. Entäs jos musta tulee roikkuvatissinen mahanahkaroikko hirviö?
Toisten ihmisten huomio minuun saattaa muuttua. Entä jos saankin enemmän/vähemmän huomiota kuin nyt.
Muuttuuko siis myös oma käsitykseni omasta itsestäni? Luulen, että ihan varmasti.Suurin pelkoni ehkä tällä hetkellä onkin, että entäpä jos uusi minäni tuleekin olemaan jotain kauheaa? Entäpä jos minusta kuoriutuukin jokin hirveä bilehirviö, jonka suurin tehtävä maailmassa onkin tämän jälkeen vain sipsutella korkeissa kengissä, tekokynsissä ja juoda margaritaa aamuyöhön mitä kummallisimmissa pintaliitomestoissa discovalojen sykkiessä? ääk.. ahdistus!
Plussaa: kampaajani sanoi minulle tänään, että poskistani huomaa minun laihtuneen, wipii!
Miinusta: mulla alkaa olla housuongelma. Käyttämäni farkut alkavat lerpattaa. Kotona on kyllä monet liian pienet, mutta niihin ole vielä liian iso. Pitääkö siis käydä ostamassa väliaikapöksyt, vai mennä vain lerpattavilla versiolla?
Maanantai miaut, Läskipantteri
Tuo on kyllä ihan varteenotettava kysymys, että miten sitä henkisellä puolella oikein käy, kun kroppa muuttuu radikaalisti!
VastaaPoistaEi se välttämättä ole pelkästään helppoa!
Toivottavasti matkasta kuitenkin tulee mukava ja lopulta sieltä kuoriutuu sellainen ihminen, joka haluat olla ja jonka kengissä on kiva kulkea :)