Pää mukana menossa?

Aika tarkalleen kahdeksan kuukautta on kulunut leikkauksesta ja samalla kolmekymmentä kiloa on minusta hävinnyt. Tämä määrähän tarkoittaa:

- noin 60 pakettia Valion voita
-  noin 130 kappaletta mäkkärin bicmac-hampurilaista
- 150 levyllistä Fazerin sinistä
- noin 2140 kipaletta dominokeksiä

Näkyykö tämä sitten jossain? Suoraan sanottuna en tiedä. Olen alkanut epäilemään, että silmissäni on jotain vikaa, koska edelleen olen sama pullaposki römppämahainen, mutta ihan perusnätti naisimmeinen leveine lantioineni.

Olen huomannut tuijottelevani peiliä nykyisin useasti. Sivuttain, suoraan edestä, puristellen lihojani ja ihmetellen, että onko nämä nyt pienentyneet vai ei? Onko roikkuvaa nahkaa vai ei?
Sanotaan, että peilit eivät valehtele, joten luultavasti vain aivoni eivät pysy tässä muutoksessa perässä ja lähettävät verkkokalvoiltani vanhaa kuvaa. Kyllähän tajuan, jos katson valokuvaani viime keväältä, että jotain on tapahtunut. Mutta vain jotain ja se ei kertakaikkiaan mene pysyvästi tajuntaani.  Hassua, että 30 kiloa on kuitenkin aika tosi paljon "tavaraa", mutta itse sitä ei kuitenkaan huomaa sen ihmeellisemmin.

Mistä sitten huomaan, että jotain on tapahtunut ellen peilistä? No siitä, että vaatepula on nyt muuttunut krooniseksi. Kaapista ei löydy mitään, mikä istuisi ja huvittavaa on myös se, että monet kengät ovat tulleet isoiksi. Jopa rintaliivit pitäisi vaihtaa pienempään, joka on mielestäni erittäin epäreilua ja ehkä merkittävin miinusasia koko tässä projektissa.

Hiusten lähtö on nyt hiukan tasaantunut, joka on hyvä juttu. Oma kampaajani nimittäin sanoi viime kerralla, että hiukset ovat selkeästi ohentuneet. Toivottavasti kasvavat takaisin, vitamiineja olen napsinut nyt paremmin kuin ennen.
Olo on edelleen hyvä, huonoja oloja tulee niin harvoin, etten edes muista. Ruoka-annokset ovat kasvaneet, mutta turha napsiminen jäänyt oikeastaan kokonaan pois. Syynä lienee se, etten edelleenkään tunne nälkää. Tosin, en tainnut sitä ennen leikkaustakaan tuntea. Hyvin siis menee edelleen. Toiveena on seuraavaksi päästä sinne kaksinumeroiseen lukuun, ehkä jo jouluksi. Painon tippuminen on hidastunut todella paljon, mutta en ole huolissani. Olkoon vaikka puoli kiloa kuukaudessa, sekin on alaspäin. Aika huisi fiilis on siitä, kuinka paljon jo nyt on saavutettu. Painoideksinikin kertoo minun nykyisin olevan enää vain vaikeasti ylipainoinen, se on ehkä hienointa koko jutussa.