Lähes vuosi sitten kirjoittelin blogiin alkutunnelmia , joissa mainitsin painaneeni yläasteelle siirtyessäni 107 kiloa. Nyt näyttäisi siltä, että alan olla samoissa mitoissa. Kokonaispudotus leikkauksesta, joka oli tasan puoli vuotta sitten, näyttää olevan miinus 25,5 karistettua kiloa. Se on aika monta suklaalevyä tai margariinirasiaa, tai mihin nyt ikinä haluaakaan verrata.
Matkaa toki on vielä. Mutta sanotaanko näin, että kaksinumeroiseen lukuun on nyt lyhempi matka, kuin ikinä olisin aikuisiälläni voinut kuvitella pääseväni.
Töissä porukat huomauttelevat painonlaskustani lähes päivittäin. Olen kohautellut edelleen olkiani ja vain muutamille kertonut mikä on meininki. Yhdessä vaiheessa tosin olin niin tuskastunut päivittäisiin kommentteihin ulkonäöstäni, että pohdin jo lähettäväni sähköpostiviestin koko toimiston väelle asiasta, ettei emää tarvitsisi ihmetellä. Mutta sitten totesin, että sen jälkeen olisi varmaan tullut kyselyjä leikkaukseen liittyen, enkä jaksa sitäkään rumbaa.
Hiukset tippuu, edelleen. Nyt olen kuitenkin syönyt vitamiinini lähes säännöllisesti joka päivä. Muutamia unohduksia toki sattunut. B-vitamiinia on pistetty kankkuun ja sitä jatketaan nyt sitten parin kk välein. En tiedä onko tukkani jo tarkaisevasti ohentunut, en sitä itse huomaa enkä tunne, mutta ainakin menee hermo siihen, että niitä on joka paikassa. Tyynyt, lavuaarit, lattiat lainehtivat tippuneita hiuksia..Olen ajatellut, että jos jossain vaiheessa tulee kaljuja kohtia, vedän kaiken sitten pois kerralla. Tietyllä lailla minua on aina kiinnostanut, että miltä näyttäisin kaljuna. Silloinhan voisi ottaa vaikka tatuoinnin päänahkaan.
Hitto. Mä olen kyllä niin kateellinen. Ihan mielettömän hieno juttu!
VastaaPoista