Kateudesta voimaa? (by Läskipantteri)

Kaikki kateus ei ole pahansuopaa. Tai omalla kohdallani kateutta tuntiessani, en ainakaan tunnusta ilkeämielisyyttäni monissakaan tilanteissa. Samalla voin tunnustaa, että kyllä, olen kateellinen varmastikin joka päivä, useaan kertaan, ihmisistä, asioista, mielipiteistä, vaikka mistä. Viime aikoina olen usein huomannut olevani kateellinen toisille naisille heidän ulkonäöstään ja päättäväisyydestään pitää itsestään huolta. Tämä tarkoittaa jaksamista lähteä salille illalla töiden jälkeen, tai rohkeutta kieltäytyä kokouspullasta työpäivän aikana. Taidosta osata tehdä oikeita valintoja ruuan ja elämisen suhteen. Olen kateellinen, miksen minäkin osaa?

Olen aina ollut hyvä asettamaan tavoitteita, toimimaan niiden eteen, onnistumaankin tietyssä määrin. Niin ja nyt toki puhun tavoitteista, jotka eivät koske minua itseäni, elämääni, ulkonäköäni, hyvinvointiani.
Viimeksi vuonna 2011 otin itseäni niskasta kiinni, painoa tippui toistakymmentä kiloa. Miten kävi? Hyvän alun jälkeen jälleen repsahdin ja sen jälkeen olen elänyt jatkuvassa "huomenna taas", ensi kuussa paino on tippunut, ensi kesänä jne. Aina sama virsi, sitten kun, huomenna, ensi viikolla.. Sama kuin sanoisi vain, ettei koskaan. Ehkäpä pitäisikin myöntää itselleen, että tulee olemaan karkkiperse loppuikänsä. Ihminen, joka huohottaa kävellessään työpaikkansa käytäviä ja hyvin tyytyväisenä ottaa aina vastaan ilmaisen sämpylän kokouspöydässä. Ihan vain siksi, että sämpylä on hyvää, varsinkin kun siinä on juustoa ja meetvurstia.

Palatakseni siihen kateuteen. Tapasin muutamia viikkoja sitten ystäväni, joka on onnistunut tekemään totaalisen elämäntapamuutoksen vain noin 10 kuukaudessa. Painoa on tippunut useita kymmeniä kiloja ja hän suorastaan hehkuu sisäistä hyvää oloa ja tyytyväisyyttä. Olen hänen puolestaan aivan hirmusuperiloinen, mutta jälleen tunsin myös sen kateuden piston sydämessäni, miksen minäkin?

Joten tässä huomaan olevani, jälleen kerran. Lähtötilanne sama kuin vuonna 2011 (plus 130), elämä rempallaan ja väsynyt olo. Mutta josko sitä taas koittaisi? Mutta ehkä en aseta tavoitteita, en puhu laihduttamisesta vaan katson, mitä tässä saisi aikaiseksi, ettei tarvitsisi ihan joka päivä olla kateellinen.

Ja kaikista parasta tässä on nyt se, että en tee tätä yksin, vaan yhdessä Madagaskarin ja SuperSizeMe:n kanssa. Ehkä alkaa läski lätisemään ja uudet muodot paljastumaan.. Mutta palatakseni vielä hetkeksi vanhaan minääni, aloitan projektini vasta huomenna, ylihuomenna, itseasiassa ensi viikolla. Sitä ennen hoidan parin pyrähdystä ja syön itseni mukavaksi.