perjantai 1. marraskuuta 2013

Kaikki tai ei mitään (by SuperSizeMe)

Olen aina ollut vähän kaikkitaieimitään-tyyppi. Kesäloman lopussa huomasin, että nyt oli tämän kaikkitaieimitään-ihmisen energia suunnattu väärään suuntaan. Nimittäin pullaan, karkkiin, jäätelöön, sohvaan, koti-iltoihin jne.

Minun ongelmani on siis ollut makeat herkut ja totaalinen laiskuus. Ei niinkään sipsit tai muut suolaiset. En ole koskaan aikaisemmin painanut niin paljon kuin kesäloman lopussa huomasin painavani ja en voi sanoa, että tämä olisi ollut mikään saavutus. Kamalaltahan se tuntui nähdä puntarin lukema. Ja pahinta tässä oli, että viimeinen 15 kiloa oli tullut vähän vajaassa vuodessa - kova tahti, eikö vaan?

Kaikkitaieimitään-nainen päätti sitten lopettaa tähän. Ei enää makeita herkkuja, ei loputonta sohvalla köllimistä. Ja näin tulin aloittaneeksi Atkinsin (taas).

Olen aikaisemmin pudottanut Atkinsilla reilut 20 kiloa, mutta kun aloin olla itseeni tyytyväinen, kaikkitaieimitään-mörkö sisälläni antoi ensin pikkurillin ja sitten ihan koko kouran herkuille ja namiskuukkelille. Ja siinä sitä oltiin. Kaikkitaieimitään-idiootti söi siis kaikki ja ei tehnyt mitään. Heinäkuun 2013 tilanne oli sitten pahempi kuin koskaan ja komeasti tiputetut 20 kiloa oli tulleet korkojen kera takaisin. Ja korkoja siis sellaiset 15 kiloa.

Olisin tyytyväinen itseeni 100 kilon hujakoilla. Olen niin sanotusti "isoluinen ihminen" ja koskaan en ole ollut erityisen pieni tai siro. Yleensä aina kun tuo suunnilleen 100 kiloa on ollut puntarissa (+/- 5 kiloa) olen ollut suhteellisen tyytyväinen itseeni ja tämä paino vastaa minäkuvaani. Olen koittanut asettaa itselleni nyt välitavoitteita ja matkaa sekä tavoitteiden toteutumista voi seurata SuperSizeMe-välilehdellä. Ehkä tällä kertaa annetaan paukkua reilusti sen satasen alle?

Nyt tämä kaikkitaieimitään-tyttö toteaa, että olipas hyvä viikko: tiputusta 1,1 kiloa. Ja oli kyllä syytäkin, koska edellisenä viikkona paino nousi 400 grammaa. Ja arvatkaapa miksi? Kaikkitaieimitään-mörkö pääsi valloilleen Tallinnan laivalla kun olin luvannut itselleni syntymäpäivän kunniaksi karkkipäivän. Tuli siis syötyä ja juotua hyvin...




1 kommentti:

  1. Piti tulla kehaisemaan, että minusta tuo 400g nousu ei ole yhtää paha siihen nähden, että olit reissussa ja tosiaan oli se karkkipäivä!
    Itse samassa tilanteessa - reissujen jäljiltä, saan yleensä todistaa neljän kilon plussaa :/

    Tästä siis taas alaspäin! 1,1kg on ihan mahtavan hieno tulos viikossa :) Tsemppiä!!

    VastaaPoista