Surullinen läskisota (by Läskipantteri)

Luin pitkästä aikaa Image-lehdessä vuonna 2007 julkaistun artikkelin Läskisota, jossa toimittaja Pekka Hiltunen avaa lihavuuden vaikutuksia niin yksilölle kuin yhteiskunnassa. Jäin jälleen kerran miettimään itseäni ja sitä, miten lihavuus vaikuttaa elämääni, vai vaikuttaako?

Sanotaan, että lihavat ovat leppoisia. Silti, kun on koko ikänsä näitä kiloja kantanut, ei tämä aina ole niin kovin leppoiselta tuntunut. On ollut koulukiusaamista, ongelmia itsensä hyväksymisen kanssa, epätoivon hetkiä vaatekaupassa ja kyllähän se pistää harmittamaan, kun fyysisesti ei pysy aina muiden perässä.

Kuitenkin se, mikä saa eniten surulliseksi on välillä tunne, että näiden kilojeni alla olevaa ihmistä ei edes haluta nähdä. Ihmetyttää, miten yhteiskunta voi olla niin raaka, että siinä kun kilojani myös minua, pidetään tietyllä tavoin taakkana. Menen lääkäriin selkäkivun vuoksi, syynä on lihavuus ja tyrkytetään laihdutuslääkkeitä. Sitä, että  olin aiemmin viikolla liukastunut jäällä, ei oteta kuuleviin korviinkaan.  Ja auta armias, kun vielä näin läskinä poltat tupakkaa, ai ai ai! Ja entäs, kun omaat vielä sukurasitteen sydän-, ja kaiken maailman naistentaudeilla, AI AI AI!
Tiedän vallan hyvin, että ongelmia voi tulla, mutta ainakin tähän päivään asti, olen oikeasti ollut lähes terve kuin pukki. Sairauspoissaoloja töistä tulee normaalin verran, pari flunssaa vuodessa (ja yleensä nekin päivät teen töitä kotona) ja kaiken lisäksi koen olevani vielä hyvä kansalainen taloudellisessa merkityksessä: maksan veroja ja tämän lisäksi tuhlaan kaikki ansaitsemani rahat (hyvään elämään, ruokaan ja muihin kulutushyödykkeisiin),  jotta varmasti bruttokansantuote pidetään ylhäällä ja yhteiskunnan rattaat pyörimässä.

Ihan siis tiedoksi lääkäreille, kanssaihmisille, työkavereille, läheisille. Se, että silloin tällöin, epähuomiossa(?), sanotte: "Ai että, ooks sä laihtunut (NO EN OLE!)", "Voi vitsi kun toi uusi pusero on hoikentavasti leikattu." (NO OISIT VÄRIÄ KEHUNU!). Tai tanssilattialla tanssin pyörteissä minun kanssani, katsotte toista lihavaa ihmistä ja tokaisetta "Kato nyt tuotakin, ruoka-aikaan on oltu kotona." (NO MITÄ V*UA??). Ihan siis kaikille, kaikella rakkaudella ja kunnioituksella: Kannataisi joskus hiukan miettiä, mitä sanoo! Ei sillä, että tämä paksu nahkani haavoittuisi tai itsetuntoni nollaantuisi, mutta onko tosiaan niin, että lihavia ihmisiä pidetään "huonompina" kuin kaikkia muita ja, että lihavuus on asia, jolla saa yleisesti ja julkisesti vitsailla?

ps. viikkotulos -3,4 kg. Nutrauksella muutamia poikkeuksia lukuunottamatta: viikonloppuna broiler- ja kalakeittoa ja muutama voileipä plus isänpäivä-mässytykset (kaakkua ja ravintolaruokaa) ja eilen illalla munakasta. Ei se syöty ruoka, vaan se kalorimäärä!