sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Nuivana nutraukseen? (by Läskipantteri)

Olen aina suhtautunut hiukan nuivasti kaikkiin hokkuspokkus laihdutustempauksiin. Sinänsä kait terveellä pohjalla tämä oma maailmankatsomus, etten ikinä ole syönyt laihdutuslääkkeitä, ulostuslääkkeitä, en oksennellut, en jättänyt kokonaan syömättä. Painonvartioita ja karppausta olen kokeillut ja molemmista jäi hyvät fiilikset, mutta ne tulokset.. Haihtuivat kuin tuhka tuleen.

Kun on tarpeeksi lihava, tulee epätoivoiseksi. Vaikka kuinka tiedät, että syömällä oikein ja lisäämällä liikuntaa, painosti lähtee alaspäin, ei se riitä. Joka aamu kuin tuijottaa vaa'an lukemia, mieleen tulee vain, että liian pitkä matka. Ehkä aloitankin vasta huomenna.

Luulisin, että tavoitellessa oman elämänsä sankaruutta, kyse on ennenkaikke opittujen tapojen muuttamisesta. Siitä syystä päätin nyt kokeilla ihan jotain hullua, mitä en ole aiemmin tehnyt. Päätin aloittaa tämän projektin syömällä (vai juomalla?) erilaisia nutrilet/allevo/easydiet -tuotteita. Ajattelin, että aloitetaan nyt kunnon rykäisyllä ja katsotaan mihin päästään. Ajatukseni on a) nähdä tuloksia nopeasti, jotta pääseen oikeanlaiseen positiiviseen tunnelmaan (pois epätoivon syövereistä?) ja b) unohtaa vanhat piintyneet elämäntavat.

Alku on aina vaikee, niin sanotaan. Minulla heti ensimmäiseksi kompastuskiveksi näyttäisi tulevan tämä isänpäivä. On tehty suklaakakkua (huom: en syönyt koristeita lainkaan ja kaakkuakin vain pienen viipaleen) ja nyt vielä pitäisi viedä isä-pappa syömään. Eli ihan pelkästään nutrauksella ei ole nyt onnistuttu menemään, mutta syöty ei kuitenkaan ole entiseen malliin. Joten toiveikkaana odottelen silti keskiviikkoa ja ensimmäistä punnitusta. Olisi edes puoli kiloa miinusta. Tosin, se nyt tapahtuu vaikka kävisi vain paskalla ennen aamupunnitusta.

Näihin sanoihin, hyvää Isänpäivää!

1 kommentti:

  1. Täälläpä yksi isänpäivänä pahasti läskeillyt laihduttaja. Huomenna ankara paluu arkeen, kun loput herkut on piilotettu pakkaseen ja syötetään sieltä toivottavasti vieraille tai jollekin muille, kuin itselle.

    Minua kiinnostaa tuo nutraus ja se millaisia tuloksia siitä tulee. Jännityksellä jään seurailemaan sinun taivalta ja lähetän tietysti tsemppiä täältä sen minkä ehdin :)

    VastaaPoista