perjantai 1. marraskuuta 2013

Laittikolaa ja kotiaskareita (by Madagaskar)

Kotiaskareet

Tällä hetkellä "tärkeimmät" laihdutuskeinot, jos niitä sellaisiksi voi kutsua, on light cola ja hyötyliikunta. Hyötyliikunta on ihan terveellinen juttu, mutta tuo toinen ei.

Olen saanut suuren inspiraation Kodin ilo-blogista ja koitankin nyt tehdä kodistani sellaista Iloista Kotia, jossa kotityötkin sujuu kuin itsestään.
Ihan vielä en ole ihan pelkästään onnellinen kotitöiden tekijä, mutta ehkä jonain päivänä. 
Sinne asti tsemppaan itseäni sillä, että jokainen kotityö kuluttaa kaloreita terveellisellä ja hyödyllisellä tavalla.

Cola

Ja sitten se cola.
Hyvin pian varmaankin hampaat tippuvat siitä hyvästä, että sitä colaa juon muutenkin kuin aterioiden yhteyksissä (kuten suosituksissa sanotaan). Käytännössä lasi on aina puoliksi (tyhjää) täynnä.

Hyötyliikunnan lisäksi käyn kyllä kerran viikossa "mummojumpassa" jossa jokainen jumppaa omaan tahtiin. Ohjaaja tekee edessä "sinnepäin" ja ohjattavat sitten tuonne tai tännepäin, ihan miltä tuntuu. Jumppa kerran viikossa ei ole todellakaan autuaaksi tekevä, mut auttaa ehkä eteenpäin.
Jonain (sateisena) päivänä saatan aloittaa lenkkeilyn, muttei se päivä tunnu vielä olevan käsillä.

Laihdutus on välineurheilua

En ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä tässä laihdutushommassa, mutta toista kertaa olen. Eli ennenkin on painoa tosiaan tiputettu. Siltä ajalta peruja on mm. hyvä valikoima (liian pieniä) urheiluvaatteita, pari kahvakuulaa ja (huono) treeni-dvd (jonka vielä otan käyttöön), hyvät lenkkeilykengät säälle kuin säälle, kävelysauvat, otsavalo, heijastinliivit, sykemittari (Polar FT 60 - erinomainen), puhelimessa Sports tracker-sovellus (Huippu!) ja muistissa se miltä se lenkille lähtö säällä kuin säällä oikein tuntui (ei aina ihan pelkästään vaan mukavaa hommaa).

Motivaatio lähdetään siis hakemaan välineiden kautta ja mittaamalla mm. kulutettuja kaloreita, käveltyjä kilometrejä ja korkeita ja matalia sykkeitä.

Vielä siis laihdutus ei ole varsinaisesti käynnissä vaan enemmänkin yritän keskittyä arjessa hyvien ja parempien valintojen tekemiseen sen sijaan, että lapsen nukkumaan mentyä istuisin television (tai tietokoneen) ääreen herkkukippo edessä. Pikkuhiljaa kuitenkin suunnan täytyy muuttua ja imetyksen vähentymisen myötä pitää sitten laihdutukseen alkaa ihan panostaa.

Mutta näillä mennään nyt :) Toivottavasti hyvään suuntaan !

1 kommentti: