keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Milloin tiedät olevasi lihava? (by Läskipantteri)

No esimerkiksi siitä, että: ”Muistat edellisenä päivänä varmasti laittaneesi jalkaan stringit, mutta et enää löydä niitä”.
Muistan ikuisesti, kun katsoin ensimmäistä kertaa Hal ja iso rakkaus elokuvaa. Häpeissäni. Tottahan toki ajattelin, että suurin osa ihmisistä ajattelee minut nähdessään samoin, kuin tuossa elokuvassa kaikki miehen kaverit näkivät hänen uuden tyttöystävänsä. Mielettömän läskinä. Myöhemmin, ajan kuluessa ja itse vanhetessa, olen osannut jo nauraa elokuvalle ja pidän sitä itse asiassa hirmu hauskana, viihtyttävänä ja myös opettavaisena. Varsinkin kohtaus, jossa tyypit harrastavat seksiä ja mies heittää ne kahden metrin levyiset stringit tieltään jorpakkoon, siinä olisi monelle normaalivartaloista naista ihannoivalle ”täydelliselle adonikselle” kokeilemisen arvoinen juttu.


Yritän tällä vain kertoa sitä, että kyllä se, että olet aina ollut lihava vaikuttaa pakollakin siihen, miten itse näet itsesi verrattuna muihin. Omakohtaisesti oman kehon hyväksyminen oli ainakin nuorempana vaikeaa. En tietenkään myöntänyt sitä ikinä kenellekään, pitihän olla leppoisasti lihava. Lihavuuteni on varmasti aiheuttanut minulle erilaisia pelkoja, esimerkiksi siitä, miten minuun suhtaudutaan ylipainoni vuoksi ja, jotka varmasti vaikuttavat jollain tasolla edelleen taustalla. Muistan ikuisesti, kuinka ollessani itse kolmasluokkalainen, kuudesluokkalainen koulun ”ihailluin” poika tokaisi minulle: Sä oot kyllä ihan nätti, sun kanssa vois joku seurustellakin, varsinkin jos oisit laiha.

Joissain aiemmissa kommenteissa puhuttiin siitä, kuinka läheisellä ihmisellä voi olla suuri merkitys siihen, miten laihdutusprojekti onnistuu ja miten ylipainoon suhtautuu. Ylipäätään suhtautuminen omaan itseensä voi muuttua toisen vaikutuksesta parempaan suuntaan. Vaikka muistankin edelleen tuon kuudesluokkalaisen pojan kommentin takaraivossani, voin ilokseni todeta, että elämässäni on onneksi niitä ihmisiä, jotka pitävät minua kauniina, haluttavana ja ihanana ihmisenä, vaikka olenkin lihava.

Tämän viikon punnitustulos on tässä: - 1,1

2 kommenttia:

  1. Loistava tiputus! Hienoa Läskipantteri!

    VastaaPoista
  2. Minulla on samanlaisia ajatuksia oman kehon hyväksymisestä nuorempana ja jälkikäteen tosi monta kertaa olen harmitellut sitä, että ihan liikaa häpesin ja annoin painon rajottaa. Tietenkin piti päällepäin aina näyttää siltä, ettei mikään tunnu missään, vaikka kuinka rumasti sanottaisiin.

    Mutta erinomainen pudotus! Jeah! :) Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista