sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Haasteraportti, uusi haaste ja koottuja selityksiä (M)

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Omalta osaltani haaste on nyt suoritettu loppuun enkä aio tehdä enempää.
Oman tulokseni ja ajatukseni haasteesta julkistan postauksen lopussa.

Sitä ennen kootut selitykset huomisen punnitusta varten:
- Kutsut kotona eilen (ja omaleipomat lempiherkut )
- Isänpäiväruokailu anoppilassa tänään

Plussaa on tulossa, kun kaksi päivää on syönyt vaan herkkuja. Turvotus on nyt aika kauheeta jo siis pelkästään eilisen päivän johdosta. Tämänpäiväiset pullat, kakut ja herkkuruuat jälkiruokineen tekevät varmaan oman kivan lisän.
- eli terveisiä vaan sikalasta, tämä emakko voi oikein paksusti :P

Huomenna koittaa paluu arkeen. Onneksi huomenna on mummojumppa illalla ja pääsee sinne edes hieman hikoilemaan enimpiä nesteitä.

Tämä, pian historiaan jäävä viikko on sisältänyt harmittavan vähän liikuntaa. Se on sisältänyt paljon siivoamista ja kutsujen järjestelyä (vieraita oli muuten 10 aikuista ja 5 lasta), leipomista ja arjen pyöritystä siinä sivussa.


Ensiviikolla sitten paremmin laihduttajan elämään sopivaa elämää läskeilyn sijaan.

Haasteraportti


Viikko sitten julkistin haasteen, jonka sisältö oli suunnilleen seuraavanlainen;
- Tee niin paljon vatsalihasliikkeitä kun pystyt viikon aikana.
Sääntönä oli se, että kaikki lasketaan (istumaannousut, rutistukset, jalkojen nostot jne) ja vinoissa sitten se vatsalihaspari laskettiin yhdeksi liikkeeksi.

Maanantaina aloitin vasta iltapäivällä liikkeiden tekemisen ihan hyvällä draivilla. Ekana päivänä sain noin 250 liikettä kasaan.
Seuraavina päivinä en ihan yhtä ahkera ollut, mutta tosiaan jokapäivä tein.
Omaan rutiiniini kuului suoria vatsoja vatsarutistuksina ja istumaannousuina, vinoja vatsoja rutistuksina ja sitten lisäksi suoria vatsoja eri kohdasta jalkojen nostoina.

Ainakin näin alkuun haaste tuntuu hyvältä ajatukselta, vaikka sitten yksinäni täällä haastelisin ja osallistuisin haasteisiini. :D

Tänään illalla tein viimeisen satsin liikkeitä ja pääsin omasta mielestäni kunnioitettavaan lukemaan 1017 liikettä viikossa.

Siitä on hyvä lähteä parantamaan sitten myöhemmin, kun tämä haaste uusiutuu ;)

UUSI HAASTE !

Uusi haaste alkavalle viikolle on taas liikuntapainotteinen. Taisin innostua vatsalihashaasteesta ja näin ollen taas tehdään viikko yhtä liikettä ihan vaan sillä, että siihen tulee hyvä rutiini :D

Eli alkavalla viikolla PUNNERRETAAN!

Säännöt:
Kaikki punnerrukset lasketaan ja jokainen tekee kuntotasonsa mukaan. Eli jos ei pysty suoralla lattialla tekemään, niin sitten jotain vasten ja näin keventäen vastusta.
Suoralla lattialla voi tehdä polvilta, naisten asennossa tai miesten asennossa tai "kylkiasennossa" niin, että alakroppa on kyljellään ja yläkroppa punnertaa.

Viikon aikana saa raportoida edistymistä tai olla raportoimatta. Sunnuntaina sitten tulosten julkistus.

Ja taas mennään! Tsemppiä kaikille!

5 kommenttia:

  1. Mä sain tuohon vatsalihashaasteeseen tasan 0. Selityksiäkin kyllä löytyy jos joku jaksaa kuunnella ;)

    VastaaPoista
  2. Nollasta on helppo lähtee parantamaan :D

    VastaaPoista
  3. mutta Madagaskar, missä on sun maanantain punnitustulos? Vaikka olisikin plussaa, niin tässä pienessä piirissä sen uskaltaa kyllä laittaa näkyville:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - Missä on Madagaskarin punnitustulos maanantailta?

      Poista