torstai 12. kesäkuuta 2014

Kolmen kuukauden katselmus

Jos oikein laskeskelin, maanantaina tuli kolme kuukautta täyteen leikkauksesta. Paino on tippunut todella hyvin, ehkä liian nopeastikin. Nyt alkavat jo työkaveritkin asiasta mainita. En oikein tiedä mitä heille vastaisin, eiväthän he aiemmin ole minulle sanoneet, että oletpas lihonut. Jotenkin nämä oletpas laihduttanut -keskustelut eivät vain tunnu hyvältä, eri asia kuin jos sanoisi "sulla on uus tukka". Ehkä henkilökohtaisempi? Vai kuvittelenko vain? Onko kyse vain jotenkin yleisestä tilanteesta, jolloin ihmiset olettavat, että toisen ihmisen laihtuminen täytyy huomioida, se koetaan positiivikseksi asiaksi? Mutta toisaalta, eikö olisi ihmisen terveyden/tilanteen kannalta parempi, jos myös pienestä painonnoususta huomautettaisiin? Tällöinhän joku voisi jopa huomata, että näinpä onkin käynyt ja puuttuisi tilanteeseensa ennen kuin on kerryttänyt kiloja lisää useita kymmeniä.

Mutta plussaa ja miinusta:

+ painonpudotus -18 kiloa
+ ei kipuja tai muita huomattavia ongelmia
+ kaikki ruoka maistuu, myös karkit (joka voidaan laskea miinukseksi)
+ pienentyneet annokset, leivän ja makeansyönti vähentynyt huomattavasti!

- Liian isot vaatteet, laihtuminen on kallista
- Vanhat tavat tulevat edelleen esille; ahmiminen, liian suuret annokset, joista suuri osa jää syömättä
- leikkaus ei lisää liikunnanhimoa
- limpparin hiilihapon vuoksi, kokista ei voi juoda niin paljon kun haluaisi


Päätän raporttini tähän.

1 kommentti:

  1. Ei hitto - sä olen alle 115 kilonen!
    .... SuperSizeMe onnittelee pieni kateuden häivähdys takaraivossa ;)

    VastaaPoista