sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Turvotusta ja mahan kasvattelua (by SuperSizeMe)

Olen viime aikoina keskittynyt lähinnä muuntamaan ruokaa eläväksi ihmiseksi. Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin.

Viime viikolla jäi postaus ja paino kokonaan päivittämättä työreissun vuoksi. Reissun päälle paino oli noussut 2,5 kiloa, mutta tämä pääasiassa nestettä. Voi luoja kuinka isot ihmisen nilkat voikaan olla pari npäivän reissaamisen ja 29 asteen helteen päälle. Onneksi helteet vähän helpotti ja tällä viikolla turvotus näin ollen laski ja paino siinä mukana 1,5 kiloa. Kahden viimeisen viikon painonnousu yhteensä siis 1,0 kiloa. Ihan perussettiä.

Rakenneultrakin tuli ja meni. Kaikki hyvin. Maha alkaa vähän jo vaatia veroaan niin nukkumisen kuin taipuisuudenkin osalta. Olin nyt helatorstaina pidemmillä vapailla (yhteensä 5 päivän vapaa) ja olen niin ylpeä saavutuksista: siivottu vaatekaappi, siivottu eteisen kaappi, siivottu käytävän kaappi (lähinnä toiminut varastona), pestyt ikkunat, viikkosiivous ja siivottu terassi. Kaikkea en siis todellakaan tehnyt yhden päivän aikana, mutta silti olen itsestäni ylpeä. Ylepyden lisäksi olen onnistunut kipeyttämään selkäni tässä rehkimisessä, mutta sekin toivottavasti menee ensi yön aikana rentoutuessa jo ohi.

Kuukausi vielä kesälomaan ja juuri nyt tuntuu siltä, että odottavan aika on (kaikin puolin) pitkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti