maanantai 2. kesäkuuta 2014

Vaa'aton mä oon

Olosuhteiden pakosta, vaa'an patteri sanoi kaput, olen päättänyt olla viikon vaakaamatta. Painonpudotus on jatkunut ja alamäki on luja, laskeskelin, melkein kolme kuukautta ja miinus 17 kiloa on mielestäni ihan hyvä saavutus. Siitä syystä päätin, että en riennä ostamaan tällä hetkellä pysyvää nollaa näyttävään vaakaani uutta patteria, vaan sinnittelen viikon ilman päivittäistä lukeman katsomista.

Olen ollut saamaton. Leikkauksen jälkeen olisi pitänyt käydä kuuntelemassa ravintoterapeutin ohjeita. Lähete makaa edelleen pöydälläni, en ole soittanut saati käynyt kuuntelemassa ohjeita. Edelliseltä ravintoterapeuttitätikäynniltäni jäi huono maku suuhun. Ohje oli välimerellinen ruoka-rytmi/tapa, joka tarkoitti, että minun olisi pitänyt päivittäin ottaa pari ruokalusikallista oliiviöljyä, sillä kuulemma olisi kilot lähteneet. Pah sanon minä. No niin, eli varmaan vähän tämä ajan varaamisen unohtuminen johtunee asennevammastani..

Saa nähdä, mitä lääkäri sanoo kun marssin kolmen kuukauden kontrolliin laihtuneena, mutta tuskin mitään oppineena? Jännä myös nähdä, mitä eri verikokeet kertovat. Vitamiinejahan en ole muistanut/jaksanut syödä laisinkaan ensimmäisen kolmen viikon jälkeen. B-vitamiini on kait sellainen, mikä voi leikkauksen jälkeen heittää häränpyllyä ja voi olla, että joudun siitä syystä piikitettäväksi. En kuitenkaan ole huomannut, että esimerkiksi hiukset olisi alkaneet tippua päästä ja noh, ihan yhtä päiväuniorientoitunut olen ollut ennen leikkaustakin.  Lääkärikäynti kuitenkin pitäisi varata ennen ihan kohta alkavaa kesälomaa. Muutama viikko ja sitten soronoo ja pitkä kuuma kesäääää!



1 kommentti:

  1. Vaakatauko saattaa olla ihan hyvä välillä! Minä ainakin olen miettinyt, että minkälainen painonvartia lapsesta saattaa tulla, kun äiti hyppää jatkuvaan vaa´alla. :P Meillä se on olohuoneessa ja siinä käy sitten kaikki perheenjäsenet pienintä myöten lukemiaan lukemassa.

    17kg on iso määrä painoa pois ja se varmasti jo näkyy! Onnea siitä!
    Hiustenlähtö ainakin minulla alkoi joskus 4kk painonpudotuksen jälkeen, samoin kun nyt on ollut kausittain sellaisia tosi pahoja hiustenlähtöaikoja. Toivottavasti ei sitten tule mitään pahaa sulkasatoa :/
    Minä muistan, kun minulta lähti hiukset ja oikeasti tuntui, että ihan vaan kalju loistaa.. ja siis se oikeastaan kyllä loistikin. Onneksi kasvoivat takaisin!

    Tsemppiä jatkoon ja ihanaa lomaa, sitten kun se alkaa!

    VastaaPoista