lauantai 5. huhtikuuta 2014

Aiheesta ja aiheen vierestä by Madagaskar

Ensin aiheen viereen.

Olen miettinyt päänahkani tilannetta viimeisten muutamien kuukausien aikana, kun se on kipeytynyt aina likaisena. Eli yhden päivän sen kestää ja seuraavana kipeytyy. Pesen hiukseni siis joka toinen päivä.
Tämä on ihan uusi juttu ja olen siis miettinyt mistä mahtaa johtua.

Lopulta sitten törmäsin syväpuhdistavaan shampooseen, Herbina-merkkiseen ja tänään saunassa sitten pesasin tukkani sillä.
JA TADAA!
Ihan kuin olisin saanut uuden tukan! Ja toivottavasti päänahkakin rauhoittuu!

Ah! Arjen luksusta <3

Ruoka, rakas ystäväni

Olen taas löytänyt ruuanlaiton ilon.
- Hmm, tai sanoisinko, että olen nyt löytänyt ruuanlaiton ilon.
En ole koskaan ollut innokas ruuanlaittaja ja yleensä tehnyt vaan pahaa ruokaa tai sitten kaloripitoista, rasvaista, hiilarista ja epäterveellistä ruokaa, joka on ollut "hyvää".

Noh, nyt siis on ruuanlaitosta tullut mukavaa puuhaa, eikä ollenkaan vähiten sen takia, että olen viimeaikoina onnistunut tekemään terveellistä ruokaa, joka maistuu itselleni erinomaisesti.

Sen lisäksi elämään on löytyny taas toimiva arki, jonka myötä on helpompi keskittyä itselle heikompiin osa-alueisiin.

Tämän painonpudotukseni peruspilareita on noudattaa hyvää ja monipuolista ruokavaliota, jossa kalorit pysyvät tarpeeksi runsaina, mutta silti siinä tasossa, että paino tippuu.
Käytän apuna kiloklubia kalorinlaskennassa ja myös tsemppaajana.

Tämän päivän kalorit on kiloklubin laskurin mukaan 2400kcal ja siihen sisältyy mm. suklaapatukka ja runsaat syömiset lounaalla ja päivällisellä sekä ihana iltapalarahka omenalla ja kaakaonibseillä ;) Kiloklubissa kaikki pallukat ovat vihreitä.

Päivän syömisten makrot ovat seuraavanlaiset:

Hiilihydraatti  175,8g
Rasva              122,7g
Proteiini          138,7g
Kuidut             27,4g

Eli syöty on :D

Tämä on aika normaali päivä, vaikkakaan suklaata en syö ihan joka päivä. Muuten nuo kalorit on aika normaalit :)
Pikkuhiljaa tavoite on laskea kalorimäärää tuonne 2000kcal pintaan ja opetella pärjäämään sillä :)

Ja siinäpä sitten tämän päivän postaus ilman punaista lankaa..

Tsemppiä :)

2 kommenttia:

  1. Näyttääpä annos hyvältä. Kokeilin muuten eilen tehdä itse niitä kotitekoisia sipsejä joita kehuit. Oikaisin vähän (en jaksanut asetella niitä pellille).. Ja periilleen män. Onnistuin pikemminkin tekemään perunalaatikkomössöä. Pitää kokeilla paremmalla ajalla uudestaan kun jaksan levitelläkin vielä ne lastut. Niin ja leikkasin peukalon nivelestä samalla nahkat pois ja sain vähän proteiiniakin mukaan...

    VastaaPoista
  2. Jep, se on aika kriittistä laittaa ne erilleen tai muuten käy just silleen, että niistä tulee lötköjä. JA sama homma kävi täälläkin... Peukalon nivelestä on nahkat edelleen rullalla :D

    MadaG

    VastaaPoista