tiistai 7. tammikuuta 2014

Joulun(k)ilot by Madagaskar

Kävin vaa´alla ja se näytti ihan hurjia lukemia 116,4 kg! ?
Olin ihan että -WHAT?!
Lauantaina lukema oli vielä 114,8kg.
Eli vielä viimeviikkoon painoa on tullut yli kilo. 

En tiedä liittyykö tämä massiivinen lihaskipu asiaan ja toisaalta, sunnuntaina kävin salitreenin jälkeen anoppilassa syömässä (paljon).
Maanantaina oli mieskin turvoksissa itseni lisäksi. Kaiken hyvän lisäksi minulla oli tuplasilmäpussit eikä yleensä ole yksinkertaisiakaan silmäpusseja.
Eli jostain syystä nestettä on nyt kertynyt.

Sunnuntaina oli jalkatreenipäivä ja suorastaan unohdin, että en ole tehnyt mitään pariin viikkoon. Pakkasin vain isoimmat painot mitä jaksoin ja kiitoksena on sitten tämä tilanne, jossa en pysty käveleen kuin tönkkösuorilla jaloilla. Vessanpöntölle tähtään kaukaa ja kaadun, jos ei ole jotain mistä pitää kiinni ja auttaa jalkoja. Ja rappusten alaspäinmeno on ihan yhtä tuskaa.
Edes vatsallaan lattialla makaaminen ei onnistu, kun etureidet on niin kipeät ja kosketusarat.
Eli, saatoin pistää hieman liian isot painot noin alkuun. :D

Mut onneksi kipu on positiivista kipua :)

Eilen päättyi onneksi sitten joulu ja tänään voitiin aloittaa puhtaalta pöydältä.
Herkkulakko on pitänyt koska ehdoissa lukee, että kylässä saa maistaa. Heh. Pitää nyt ehdottomasti vältellä noita kyläilyjä, sillä niistä seuraa vain se hiilarihimo sitten, kun oikein sokerista pääsee maistamaan.

Tänään on kotipäivä ja toipumispäivä. Huomenna taas salille. Jossain vaiheessa täytynee raportoida viimeviikon liikunnat, joita oli kolme ja joista sykemittari antoi minulle kolme tähteä ja pokaalin <3
Ihana sykemittari !
Ja hyvä minä, kun olen saanut itseni liikkeelle! (ärsyttävää vaan, että siitä huolimatta tosiaan supernousu painon suhteen).

Mut näillä mennään eikä lannistuta!


1 kommentti:

  1. Ahneella on paskainen loppu sanoisi äiti :) Se on se hiuksen hieno raja liikojen ja liian vähäisten painojen kanssa. Voisin itsekin haluta pitkästä aikaa salille. Olen kuitenkin aina pitänyt salitreenistä. Mutta jotenkin kynnys lähteä on tosi korka nyt kun ei ole työmatkan varrella yhtäkään salia... Mutta ei se varmasti iso koukku olisi jos jostain läheltä salin etsisi... Tekosyitä siis vain :)

    VastaaPoista