maanantai 20. tammikuuta 2014

Salia ja remonttia ja plussaa (by Madagaskar)

Mennyt viikko on kulunut kivasti remontin keskellä elellessä, kun mies innostui rakentamaan uuden huoneen. Uudesta huoneesta tuli siis minulle varastotilaa, mutta se tehtiin sellaiseksi, että sitä voi aivan hyvin pitää mm. vierashuoneena tai huoneena joskus myöhemmin, jos tarve vaatii.

Miehen piti saada tehdä huonetta iltaisin työpäivän jälkeen eikä se aina onnistu, jos olen lapsen kanssa kotona. Näin ollen sitten täytyi olla reissussa eli salilla ja kyläilemässä iltaisin.

Salikeikkoja tuli neljä viimeviikolle joista osa oli sitten LadyLinellä ryhmäliikuntaa, kun käytin hyväkseni tarjouksia käydä 5 kertaa ilmaiseksi tammikuun aikana :)
Ahkerasta salilla käymisestä huolimatta tuloksena oli 100g plussaa tämän viikon punnituksessa.
Oma vika luonnollisestikin, kun sunnuntaina kävi vieraita joille sitten tarjosin jäätelöä ja keksit (1 kpl/hlö) - Enkä itsekään ollut kuivin suin siinä kahvipöydässä. Olishan se voinut turvottaa vähemmän, kun olis jättänyt herkut.
Mut näin kävi taas kerran.
Tämä on tätä "painonhallintaa".

Kunto kasvaa kohisten

Paino ei siis oikein laske, mutta kunto kasvaa kohisten. Suorastaan olen epäillyt kuntoni parantuneen raskausaikana, sillä jaksaminen on ihan uutta luokkaa nyt verrattuna aikaan ennen raskautta.
Eniten kummastusta on aiheuttanut pulssin lasku, joka on siis ihan huomattava. Ennen raskausaikaa ei hereillä ollessa pulssi ollut ikinä mitatessa alle 70bpm. Yleensä se oli 80bpm tietämillä ja yli. Aamulla suoraan sängystä pulssi saattoi olla 60bpm pintaan.
Raskauden jälkeen lepopulssi hereilläollessa on 60bpm pintaan eikä rasituksessa meinaa sykkeet nousta millään.

Sykemittarin kanssa kuntoilu on nykyään välillä hieman masentavaa, kun kaloreita ei meinaa palaa, kun ne sykkeet vaan ei nouse (ja matalilla sykkeillä se rasva palaa...).
Mut ehkei se silti ihan turhaa se kuntoilu ole ;)

Se ruokavalio

Meillä on jälkikasvu oppinut unikoulun myötä nukkumaan yöt läpeensä ja näin ollen sitten imetys on vähentynyt. Tiukemman ruokavalion aloittamista pitäisi siis alkaa vakavasti harkita. Olen jopa miettinyt Cambridge-tyyppistä aloitusta ja siitä sit normiruokaan - siis kun imetys lopulta loppuu.
Cambridgeä en olisi muuten oikeastaan edes harkinnut, mutta naapuri aikoo sellaiselle ruveta ja sitä kautta sitten tutustuin asiaan.
En tiedä onko se minun juttuni, mutta pidänpä mieleni avoimena.

Aiemmin kirjoittelin SuperSizeMe:n haasteen myötä syistä laihduttaa tässä postauksessa Miksi ? (by Madagaskar) ja toisena syynä mainitsin perheenlisäyksen.
Ja koska tosiaan perheeseen toivottaisiin lisäystä niin tällä hetkellä tuo painonpudotus on ihan tapetilla elämässäni.
Olen sitä mieltä, etten saisi tulla raskaaksi vielä ainakaan 15 kiloon. Eli paino pitäisi saada lähemmäksi 100 kiloa ennen kuin raskaus voisi alkaa (jos siis tapahtuisi jotain käsittämätöntä ja tulisin raskaaksi ns. luomuna). Ja se tosiaan tarkoittaa 15 kg pudotusta ja tietysti enemmänkin.
Tässä painoluokassa ei vain ole mahdollista ottaa taas jotain +15-20kg painoa lisää raskausaikana. Ei mitenkään.
Eikä mielellään tietysti kevyempänäkään ollessa, muttei varsinkaan nyt.

Tämän asian kirjoittaminen tähän näytölle juuri nyt oikeastaan herätti minut ihan oikeasti tajuamaan, että nyt sitä painoa on vain saatava pois. Ja kun liikunta yksin ei riitä, jos syömistä lisää samaa tahtia, kun energiaa hävittää on vaan otettava härkää sarvista ja aloitettava se ruokavalio.
Päivää en tiedä, mutta sen tiedän, että jotain on tehtävä.

Clock is ticking...
ja paistoi muuten aurinko tossa yhtenä aamupäivänä <3

2 kommenttia:

  1. Hmm... en halua pelotella, mutta mulla on sellainen käsitys, että se ei ole ihan hyvä juttu, jos syke ei rasituksessa nouse. Kyse ei siis ole välttämättä huippukunnosta, vaan sydämessä on silloin jotain vikaa, jollei syke nouse tai palaudu nopeasti. Tietysti ensin kannattaa tarkistaa, että sykemittarisi on kunnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minä oon tainnut vähän liikaa valittaa liian matalista sykkeistä sillä mitään sydänvian vaaraa ei kyllä ole.

      Eli pahoittelen harhaanjohtavaa kirjoittamista. :)

      Asiaa googleteltuani saattaa johtua siis siitä, että raskausaikana kropassa oli puolet enemmän verta kuin normaalisti ja sydän joutui siis pumppaamaan enemmän kuin yleensä ja näin ollen mahdollisesti vahvistui :) Raskausaikana pulssi ei noussut, vaikka se on siis normaalia. Sen sijaan se laski raskauden jälkeen...
      - Näin maallikkona päättelen siis sydämen vahvistuneen ja näin ollen tavallaan myös kunnon parantuneen :)

      Suoraa vastausta asiaan en kyllä löytänyt, mutta näin haluan nähdä asian :)

      Kiitos kommentista ja huolenpidosta <3

      Poista