Miksi ? (by Madagaskar)

Miksi pudotan painoa?

1. Terveys ja hyvinvointi
2. Perheenlisäys
3. Status

Kirjoitin otsikon ja sitten numerot. Numeron yksi perään kirjoitin vaikka mitä ja vaikka kuinka monta kertaa, mutta kaikki vaan tuntui toissijaisilta syiltä. Lopulta asiat ja järjestys jotenkin löytyi. Alla avaan ajatuksiani tarkemmin

Terveys ja hyvinvointi

Tämä tuskin erityisesti tarvitsee avaamista, mutta kirjoitanpa ajatukseni siitä kuitenkin. 
Olen ollut aina terve flunssia yms ohimeneviä sairauksia lukuunottamatta. Minua ei ole vaivannut mikään. Siitä johtuen olenkin ehkä rankaissut kehoani liikaa mm. lihottamalla ja laiminlyömällä sitä ihan liian kauan. 
Painonpudotuksen ykköstavoite on saavuttaa loppuelämään enemmän terveitä päiviä ja lisää hyvinvointia, jaksamista ja sitä kautta positiivisuutta ja elämyksiä. 
Toivon, että terveyteni ei ole missään asiassa este, ja koska monessa suhteessa ainoana esteenä on ollut tuo ylipaino - haluan siitä nyt eroon.

Perheenlisäys

Perheeseemme toivottiin vuosikausia lisäystä ennen kuin pieni päivänpaisteemme syntyi. Eikä se tapahtunut ihan tuosta noin vaan eikä itsekseen. Jos toivomme lisää perheenlisäystä ja apua sen saamiseen, on minun saatava painoa pois.  

Status

En oikein tiennyt miten muotoilisin tämän asian, mutta päätin siis käyttää yhtä sanaa : Status

Tarkemmin sanottuna ehkä sosiaalinen status, eli asema tai arvostus tai kunnioitus, jonka saavuttaa yhteiskunnassa. 

En halaja mitään mainetta tai kunniaa tai rahaa ja valtaa. Sen sijaan toivon siis, että ulkonäköni (=ylipainoni) ei olisi asia, jonka perusteella minut arvostettaisiin tiettyyn joukkoon. Tai niinkuin SuperSizeMe sanoi, että ei halua menettää mitään lihavuuden takia "kuuluessaan toisen luokan kansalaisiin". Niihin laiskoihin. Ja saamattomiin.

Toisekseen, itse ihailen kunnioitan liikunnallisia ihmisiä, jotka pitävät itsestään huolta. Haluan olla yksi heistä. 

Miksi lopetin tupakanpolton? 

Lopetuksesta on nyt reilu kaksi vuotta aikaa. Lopetuspäätöstä ei ollut helppo tehdä ja se oli oikeastaan ehkä vaikein kohta koko projektissa. Tehdä se päätös.
Tupakoinnilla oli (kuvitteellisia) hyviä puolia, joiden vuoksi sitten tuntui siitä luopuminen vaikealta. 

Näitä "hyviä puolia" oli se tupakkajengi, johon oikeastaan aina pääsi mukaan missä vaan, kun vain poltti. Aina löytyi jostain se tupakoiva kaveri, jonka kanssa saattoi kokea yhteenkuuluvuutta sitä röökiä imuttaessa. Luopuminen siitä työkavereiden kanssa tupakalla istumisesta pelotti - missä sitten kuulee ne parhaat juorut ja millä sitä pysyy kaverina heidän kanssaan.  (Tupakoivat eivät pidä lopettaneista - se muistuttaa heitä siitä, mihin itse "eivät pysty" -> alemmuudentunne -> negatiiviset fiilikset lopettanutta kohtaan - "luulee olevansa parempi kun lopetti")

- Ja sitten se syvällä ja sitkeässä istuva kuvitelma siitä, että se tupakka tuo jotain nautintoa elämään. (Se tuntuu olevan ehkä se kaikkein pahin monelle). 
Olimme lähdössä lomamatkalle ja mietin monen monta kertaa sitä, kuinka siellä kuumassa maassa istun rannalla jääkylmä, hikoileva lasi kädessä ja sytytän tupakan ja nautin aaltojen lyödessä rantaan...aaaaahhh. 
- Mutta hetkonen, olen lopettanut tupakanpolton!
  
Jouduin miettimään erittäin tarkkaan, voinko enää koskaan nauttia mistään, kun en voi tupakkaa sytyttää. 
Ihan oikeasti, vaikka järjellä tiesin tupakan olevan vain paha ja huonontavan nautintoa, jouduin vakuuttamaan itselleni pitkään ja monesti, että jatkossakin pystyn nauttimaan elämästä. 

Tupakka oli assosioitunut niin voimakkaasti kaikkeen mukavaan, että olin vastoin järkeäni monesti lähes murheissani siitä, ettei hyvää ole enää tiedossa. 

Jokainen kuitenkin voi käsittää, että ei se niin mene. Ei elämän nautinnot lopu siihen, kun tupakointi loppuu. 
Ei elämästä lopu "tauot", kun tupakointi loppuu. Eikä "hermot" kestä yhtään sen paremmin, vaikka "hermosauhuille" ei pääsisikään. Tupakka ei helpota mitään, se pahentaa. Tupakka ei auta mitään, se pahentaa.

Tupakanpolton loppumisen jälkeen nautinnot vaan kasvaa. Aikaa ilmestyy lisää kuin tyhjästä ja pikkuhiljaa se ihmisten tapa polttaa sitä tupakkaa paikassa kuin paikassa alkaa tuntua ihan järjettömältä. 

Yksi herättävä asia minulle oli, kun työmatkalla näin toistuvasti pienen, ehkä eskaria aloittavan lapsen pysäkillä odottamassa kyytiä ja äidin saattamassa lastaan. Äidillä savusi tupakka niin, että näytti koko ihminen olevan tulessa. 
Tunsin äärettömän suurta vastenmielisyyttä tuota äitiä kohtaan. Silloin jotenkin käsitin, etten koskaan enää halua olla ihminen, joka missä tilanteessa hyvänsä sytyttää sen tupakan. 
En halua olla ihminen, joka laittaa syöpäkäärön IHAN KAIKEN MUUN, lapsenkin edelle. 

Ja siitä se sitten lähti, kun luin Allen Carrin Vihdoinkin savuton! -kirjan. 7.11.2011 illalla sain kirjan luettua loppuun ja nousin vielä sängystä, tunti sinne menon jälkeen polttamaan puolikkaan tupakan. Poltin 6 henkosta ja tumppasin sen. Sen jälkeen katkoin 2 täyttä askia tupakkaa siihen paikkaan ja heitin roskiin. 
Enkä koskaan enää polttanut sen jälkeen - enkä käyttänyt korvaavia tuotteita.
Vaikeinta oli tehdä päätös, sen jälkeen se on ollut vain helppoa. Käytännössä ei ole tarvinnut tehdä mitään ja olen ollut vihdoinkin savuton ;)

- Jeppistä. Tästä asiasta voisin paasata sivutolkulla. Oikeasti. Olen intohimoinen tupakan vastustaja ja nykyään "luokittelen" ihmisiä sen mukaan polttavatko he vai eivät. Eli terveisiä vaan kaikille röökinkatkuisille kakkosluokan kansalaisille ;) :P

Tiedostan, ettei paasaukseni ehkä auta ketään, mutten voi tässä suhteessa itselleni mitään. Ja toisaalta, niin se on, että tupakointi on kiinni vain jokaisesta itsestä. Siihen ei tarvita ketään muuta kuin itse tekemään päätös. Vaikka sitten koko maailma vetäisi röökiä posket lommolla vieressä, niin ... se ei ole syy sitä itse jatkaa. 

Can´t wait to meet me!

Vaikka varmaankin annoin edellisessä kappaleesta itsestäni aika koppavan, kaikkitietävän, ylimielisen jne. kuvan, niin usein olen myös ihan mukava. (Mies varmaan sanoisi, että olen enemmänkin noi ekat kolme :P) 

Otsikko viittaa siihen, että en malta odottaa sitä ihmistä, joka minusta pikkuhiljaa kuoriutuu. 

Toivon, että painonpudotuksen ja elämäntapamuutoksen myötä minusta karisee ikäviä ominaisuuksia. Läskin mukana saisi sulaa pois kateuden ja epävarmuuden tunteita, ylimielisiä ajatuksia ja epätervettä itseriittoisuutta. Toisaalta noita kaikkia mielellään saisi jotain jäädäkin. Sopivassa määrin. 
 Muutoksen myötä toivon rohkeuden, uskalluksen ja positiivisuuden tunteiden vahvistuvan.
Toivon myös, että elämänmyönteisyys säilyy ja vahvistuu niin, että se tarttuisi ympärillä oleviin ja olisi iso osa jokapäiväistä elämää.

Päivä päivältä kasvan (kapenen) kohti muutosta ja matkalla toivottavasti kohtaan asioita, jotka auttavat minua pysymään tyytyväisenä elämääni sellaisena, kuin se kulloinkin on. 

 - Toisaalta, tätä henkistä muutosta parempaan odottaessani en aio pidättää hengitystä. Saattaa hyvin olla, että pysyn juuri tälläisenä tai muutun vaikka pahemmaksi. 
Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.




Hyvää itsenäisyyspäivää !