torstai 12. joulukuuta 2013

Torstai toivoa täynnä ja pieni sivuhaaste! (by Madagaskar)

Tosi kiva juttu, kun minulla on kirjoituspäivä torstai. Se on hyvä päivä. Se on juuri ennen perjantaita, joka on viikon ehkä paras päivä.

The Spirit

Olen ollut ihan hyvällä mielellä painonpudotuksen kanssa tässä koko ajan jojoilusta huolimatta, mutta on se vaan myönnettävä tuon miinuksen lämmittävän mieltä enemmän :)
En tiedä johtuuko siitä miinuksesta se, että tämä viikko on ollut ahkera saleilun kannalta ja mieliala on pysynyt korkealla. (Vai onko mieliala korkealla nyt ja sen vuoksi kuvittelen sen olleen samanlainen koko viikon?)
Vai johtuuko se siitä, että tällä viikolla ei töitä ole ollut niin paljoa ja olen ehtinyt humputella sitten ihan muissa hommissa?
No, yhtä kaikki, tärkeintä on hyvä mieli :)

Tänään reippailin joululahjaostoksilla samalla kun perheemme pieni aarre oli mummilassa hoidossa.
Samalla reissulla suuntasin sitten salille jalkatreenin pariin.
Treeni oli ensimmäinen laatuaan yli kahteen vuoteen ja tarkoitus oli ottaa rauhassa. Aikomaani kovemmin kuitenkin tein treenin, mutten silti tarpeeksi kovaa.

Oivalluksia ja hyvää mieltä

- Oivalsin, että pitää yrittää kovemmin (terveisin ruudinkeksijä).

Kirjoitinkin tästä jo haasteketjuun, että tajusin antavani liian helpolla periksi. Sama homma seuraa tuolla salilla. Liian helpolla luulen antaneeni jo kaikkeni enkä ole ollut sitten kuitenkaan valmis menemään sinne yli sen mukavuusalueen.
Olen kyllä käynyt useasti epämukavuusalueella, mut oikeasti sinne pitäisi mennä ihan reilusti eikä vaan vähän kolkutella portteja.
Tämän oivalluksen toisaalta tein kyllä jo synnytyssalissa, siis että harjottelen vaan vaikka vara olis punnertaa ihan oikeasti.

Toinen oivallus tuli jo salilla.
Treenin jälkeen hyppäsin vielä 15 minuutiksi pyörän selkään polkasemaan "hien pintaan". Siinä polkiessa huomasin homman kulkevan mainiosti. Siis pyörän. Siis paikallaan.
Takalisto kyllä huomautteli ikävästä penkistä, mutta muuten siis polkeminen tuntui hyvältä.  - Eikä se todellakaan yleensä tunnu.
Tällä kertaa hyvä fiilis johtui melko varmasti siitä, että jalkatreenin myötä jalat oli kivasti lämpimät ja näin ollen polkeminen tuntui hyvältä.

- Oivalsin, että hyvin lämmitetyillä lihaksilla on mukava sitten urheilla ja että epämukavista lajeista voi tulla mukavia, kun tosiaan on se alku tehty oikein.

Hyvä mieli seurasi näistä oivalluksista. Tiedän taas pystyväni enempään kuin kuvittelin ja sen myötä voivani kannustaa itseäni ylittämään itseni.
Jonain päivänä vielä peilistä katsoo vähemmän läski ja enemmän urheilullisen näköinen Madagaskar.

Pieni sivuhaaste!

Tämä oikeastaan on tärkeämpi kuin tuo viikon päähaaste, sillä tämän myötä toivottavasti saadaan kaikille hyvä mieli aikaan! Eikä tällä haasteella ole nyt aikarajaa vaan sen saa tehdä siinä tahdissa, kun ehtii :) - No okei, tän vuoden puolella vielä..
Ajatus lähti nyt blogimaailmassa kiertävästä haasteesta, jossa pitää kehua itseään ja etsiä itsestään hyviä puolia x määrä.
Sitä haastetta emme ole (ainakaan tietääkseni) saaneet, joten minä pistän pystyyn tämän pienen sivuhaasteen loppuviikolle.

- Kerro itsestäsi 12 sellaista asiaa, joista olet ylpeä, joita rakastat ja jotka ovat mielestäsi parhaita puolia.
Nyt saa sitten kehua!
 Ja omakehun lisäksi pyydä puolisoa, ystävää tai ketä tahansa tavoittamaasi henkilöä kertomaan sinusta kaksi hyvää puolta :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti